Saariselkä

Teksti: Jari Vehkaoja
Taitto: Mika Niiniketo
Kuvat: Jukka Kokkoniemi, Mika Niiniketo, Hannele Vehkoja, Jari Vehkaoja

I YLEISKATSAUS SAARISELÄN ALUEESEEN

Mikä on Saariselkä? Missä se oikein on? Saariselän tunturialue sijaitsee Koillis-Lapissa, tarkemmin sanottuna Inarin ja Sodankylän kuntien rajaseudulla. Korkeimmilta osiltaan tämä tunturialue kohoaa yli 700 metrin tasolle. Saariselkä on vedenjakajaseutua, joka erottaa toisistaan Inarin järvialangon ja Sompion Lapin kairan. Saariselän ylärinteet ja laet ovat puutonta tunturinummea ja paljakkaa. Alempana mäntyvaltaiset kangasmetsät ja tunturikoivikot ulottuvat syvälle tunturihuippujen välisiin laaksoihin ja kuruihin.

valloittaja
Kuva: Jukka Kokkoniemi
Tervetuloa Saariselälle!

Saariselän erämaaluonto on säilynyt koskemattomana verrattain pitkään. Siksi se jo kauan on ollut suosittua eräretkeilyaluetta. Tämän alueen suosiota on vielä lisännyt kaksi muutakin asiaa. Ensinnäkin siellä on verrattain tiheä autiomajojen ja varaustupien verkko. Toiseksi alueen tunturimaasto on loivapiirteistä ja helppokulkuista. Noin 20-30 kilometriä leveänä tämä tunturialue ulottuu valtatie neljän, tai toiselta nimeltään E 75 -tien tienoilta Laanilasta itäkaakkoon, noin 60 kilometrin päässä sijaitsevalle valtakunnan itärajalle. Pohjoisessa Saariselän alue rajoittuu niin sanottuun Inarin järvialankoon. Etelässä tunturialueen rajana ovat Sompion kairat ja suot, ne, joista osa jäi Lokan tekojärven alle.

Saariselkä on osa suurempaa tunturikaarta, joka Venäjän puolella lähtee Kuolan niemimaalta. Sieltä se edelleen suuntautuu Inarinjärven etelä- ja länsipuolitse kohti Norjan Ruijaa. Useat jokilaaksot jakavat Saariselän osiin. Kohti koillista virtaa Suomujoki, joka lopulta laskee Luttojokeen. Tämän Suomujoen pohjois- ja luoteispuolella sijaitsee Raututunturien alue. Se on loivapiirteinen ja jäkälärinteinen tunturityhmä, jonka korkeimpia huippuja ovat muiden muassa Kiilopää, 546 metriä, Kutturapäät, 515 metriä, Vahtamapää, 471 metriä, Kivipää, 466 metriä, ja Raututunturit, 462 metriä.

Melko lähellä valtatie neljää sijaitsee Kaunispää. Se on tunturi, jonka korkeus on 438 metriä. Kaunispään laelta avautuu hyvä yleisnäkymä Saariselän alueelle. Kaunispään huipulle johtaa maantie. Tämä tunturi on monien latuhiihtoa harrastavien lomakohteena. Nykyisellään se on talvisin myös suosittu laskettelupaikka. Monet matkailijat saapuvat viettämään lomaansa Kaunispään lähellä sijaitsevaan hotelliin. Kun lähtee kulkemaan hotellilta Kaunispään kaakkoispuolelle, niin saapuu pian sille paikalle, jossa sijaitsee Rumakurun päivätupa. Tämä pieni, mutta iältään vanha tupa on hiihtäjien suosiossa etenkin kevään sesonkiaikana.

rumakuru
Kuva: Mika Niiniketo
Rumakurun autiotupa.

Varsinainen Saariselän tunturiseutu sijaitsee Suomujoen itä- ja kaakkoispuolella. Siellä Suomujoen ja yhden sen sivujoen Muorravaarakkajoen välisellä alueella kohoavat Saariselän alueen korkeimmat huiput. Näistä huipuista korkein, joka on samalla koko Itä-Lapin korkein tunturi, on Sokosti. Se on muodoltaan jyrkän kartiomainen ja lakiosiltaan hyvin louhikkoinen. Sokostin huippu on 718 metriä merenpinnan ja 430 metriä lähellä sijaitsevan Luirojärven pinnan yläpuolella.

Sokostitunturin pohjoispuolella sijaitsee Saariselän toiseksi korkein tunturi. Se on 698 metriä merenpinnasta kohoava Ukselmapää. Muut alueen tunturit ovat selvästi matalampia kuin kaksi edellä mainittua. Esimerkiksi Luirojärven luoteispuolella kohoava Lupukkapää on korkeudeltaan 620 metriä. Muita alueen pohjoisosassa olevia tuntureita ovat muiden muassa 590 metriä korkeat Ruopimapäät ja niiden lähellä oleva Kaarnepää, jonka korkeus on 530 metriä.

Muorravaarakkajoen ja Saariselän kaakkoiskulmalla erämaisissa olosuhteissa itärajan taakse virtaavan Jaurujoen väliin jäävät muiden muassa viisi itäisen Saariselän korkeinta tunturihuippua. Ne ovat Vuomapää, 689 metriä, Kuikkapää, 678 metriä, Vongoiva, 635 metriä, aivan valtakunnanrajalla sijaitseva Talkkunapää, 633 metriä, sekä Anteripää, korkeudeltaan 624 metriä.

Kirjallisuudessa Saariselän tuntureita on kuvattu loivapiirteisiksi ja tasakorkuisiksi. Alueen suurimpien jokien laaksoille puolestaan on tyypillistä se, että ne ovat syviä ja leveitä. Näin on esimerkiksi Suomujoen osalta. Pienemmät joet ja purot sen sijaan usein virtaavat ahtaissa kuruissa. Paikoin näiden kurujen jyrkät rinteet ovat lohkareiden peitossa.

joki
Kuva: Mika Niiniketo
Suomujoki on vapun aikaan jo sula.

Joidenkin itään ja pohjoiseen viettävien laaksojen peräosat ovat muodoltaan kurumaisia. Tällaisia laaksomuodostumia ovat muiden muassa Lumi- ja Paratiisikuru. Nämä kaksi näkymiltään erittäin kaunista kurua ovat lähellä Ukselmapäätä. Molemmat kurut ovat muodostuneet silloin, kun mannerjäätikkö oli niin sanotussa perääntymisvaiheessaan.

Saariselän kasvillisuudelle on tyypillistä muun muassa se, että metsä on karua, varpujäkäläistä ja mäntyvaltaista. Monet männyt ovat väriltään hopeanharmaita ja muodoltaan kierteisiä kelohonkia. Mäntyjen joukossa on myös massiivisia kilpikaarnaisia puita, oikeita aihkipetäjiä. Ne ovat kulkijaa alituiseen hätkähdyttävä näky. Mäntyjä kasvaa tunturien rinteillä yleensä noin 300 metrin korkeudelle saakka. Tunturipäiden välisissä laaksoissa ja kuruissa männyt tunkeutuvat syvälle Saariselän sisäosiin saakka.

Mäntyrajan yläpuolella voi kulkija sitten törmätä hyvinkin tiheisiin tunturikoivikkoihin. Ne yltävät noin 400-450 metrin korkeudelle saakka. Sen jälkeen tunturikoivikko vaihtuu puuttomaksi tunturipaljakaksi. Tämä paljakka on matalien, mattomaisten varvikkojen, heinäisten nummien ja toisinaan myös jäkälänharmaiden rakkarinteiden kattamaa avotunturia.

Kurujen vierillä ja kosteikkopaikoissa kulkiessa voi myös törmätä kapeiden, kynttilämäisten kuusien muodostamiin metsikköihin. Yleisemmin Saariselän alueella esiintyy kuusimetsää vedenjakajan eteläpuolella. Yksi tällainen erittäin kaunis kuusimetsä löytyy Saariselän erämaaosassa virtaavan Pitkäojan latvoilta, Kärppäjärvien koillispuolelta.

Monet eläinlajit elävät Saariselän alueella. Kulkijat ovat tehneet siellä havaintoja kaikista pohjoisista suurpedoistamme. Niiden lisäksi alueella tavataan myös suurpetojen kannalta välttämättömiä saaliseläimiä. Niin hirvet kuin myös porot viihtyvät seudulla. Tunturien rinteet ovat poroille tärkeitä palkimisseutuja. Myös Saariselän tunturien linnustoa on kuvattu monipuoliseksi.

Saariselän ja Raututunturien alueella ei ole juuri asutusta eikä teitä. Siksi nämä alueet ovat säilyttäneet koskemattoman, erämaisen luotonsa. Siellä luonto on vaihtelevaa.  Sieltä löytyy metsäistä outamaata, reheviä joenvarsitiheikköjä, puuttomia tunturinummia ja louhikkoisia kuruja.

Osa Saariselän alueesta kuuluu Urho Kekkosen kansallispuistoon. Kokonaisuudessaan tuo kansallispuisto ulottuu Savukosken, Sodankylän ja Inarin kuntien alueille. Tämä kansallispuisto on perustettu vuonna 1983. Tarkoituksena on suojella Metsä-Lapin ja Peräpohjolan soiden, tunturien ja metsien luontoa. Myös alueen perinteiset käyttömuodot, nimittäin poronhoito ja retkeily, on suojelupäätöksen avulla haluttu turvata myös tuleville polville.

Saariselän alueella on melko helppoa liikkua. Varmaan tästäkin syystä johtuu se, että alueesta on kehkeytynyt erityisen suosittu retkeilykohde. Vuodenaikojen vaihtelun mukaan se tarjoaa milloin keväistä auringonpaistetta tai hurjia kevättulvia, milloin taas taajoja sääskiparvia, hellettä, ruskaa, loskaa, kaamosta tai myrskysäätä. Talvisin siellä saattaa olla kovia pakkasia, jotka usein saapuvat Saariselälle idästä. Ehkä tämä monipuolisuus on yksi tärkeä syy sille, että monet palaavat Saariselälle vuosi toisensa jälkeen, yhä uudestaan ja uudestaan.

II KIILOPÄÄ - SUOMUJOKI - SARVIOJA - MUORRAVAARAKKA - ANTERINMUKKA

Saariselän maastoista on olemassa monenlaisia karttoja. Niistä retkeilijän kannalta ainakin kolme on käyttökelpoista. Ensinnäkin Koilliskaira -niminen kartta, joka on mittakaavaltaan 1:100 000. Toiseksi Sompio - Kiilopää ja kolmanneksi Sokosti - Suomujoki -niminen kartta. Nämä kaksi viimeksi mainittua ovat mittakaavaltaan 1: 50 000. Niitä saa esimerkiksi hyvin varustetuista kirjakaupoista.

Usein matka Saariselän maastoihin varsinaisesti alkaa Kiilopään juurelta. Sinne käännytään Ivaloon ja Inariin johtavalta päätieltä. Retkeilykeskuksen risteys on paikassa, jonka nimi on Kakslauttanen. Se sijaitsee Saariselän kylän eteläpuolella. Kakslauttasen risteyksestä käännytään oikealle ja jatketaan matkaa, kunnes saavutaan tien päähän. Siellä sijaitsee itse Kiilopää. Siellä sijaitsee myös Tunturikeskus Kiilopää.

Tunturikeskuksessa voit säilyttää vaihtovaatteet, käydä peseytymässä ja ruokailla. Siellä on myös vihko, johon retkeilijät tekevät reitti-ilmoitukset. Vihkoon kannattaa tutustua tarkemminkin ennen lähtöä. Siihen jätetyistä reitti-ilmoituksista näkee, miten paljon maastossa on väkeä ja minne päin he ovat suunnanneet kulkunsa. Näin kulkijat välttävät ruuhkat, joita etenkin sesonkiaikoina saattaa helposti muodostua. Tunturikeskuksessa saat myös tarvittaessa auton lämpöpistokkeeseen. Samoin Tunturikeskuksesta voit tiedustella varaustupien saantia ja varata käyttösi niiden avaimet. Näiden palvelujen hinnat saa selville parhaiten soittamalla Tunturikeskuksen vastaanottovirkailijalle. Puhelinnumero sinne on 016 - 667 101.

Retkeilykeskuksen pihasta lähtee komean portin alitse reitti Rautulammelle. Matkalle kertyy pituutta noin 12 kilometriä. Tämä reitti on merkitty ja aluksi se suuntaa retkeilykeskuksesta kohti kaakkoa. Pian lähdön jälkeen tulee risteys. Itäsuuntaan lähtevää reittiä pääsee Luulammelle. Rautulammelle menevältä polulta erkanee myös väylä, joka kulkee Kiilopään laelle. Rautulammen reitti jatkuu Kiilopään länsireunaa. Noin neljän ja puolen kilometrin päässä retkeilykeskuksesta on Niilanpään länsipuolella poroerotuspaikka ja lukittu porokämppä. Tältä kohtaa erkanee itäkaakkoon Rautulammelle johtava kesäpolku. Sitä ei ole merkitty maastoon. Hieman ennen poroerotuspaikkaa reitti nousee puurajan yläpuolelle.

Merkitty väylä jatkuu noin puolitoista kilometriä kaakkoon päin. Sitten se jyrkästi kaartaa itäsuuntaan. Tässä kohtaa on risteys. Merkitsemätön polku jatkuu kaakkoon, kohti Suomujoen yläjuoksua ja alempana Suomujoen varrella sijaitsevaa Suomunruoktun autiotupaa. Merkitty reitti jatkuu Raututunturin rinteille. Hieman ennen Rautulammen päivätupaa reitti laskee alas lammelle. Tuvan vieressä on kirkasvetinen lampi, jonka suulla oleva oja on talvellakin yleensä sula. Tuvassa on muun muassa kaasuliesi ja laverit kolmelle. Kuten muillekin tuville, niin myös Rautulammelle on rakennettu halkovarasto ja käymälätilat. Puiston työntekijät huoltavat tupia säännöllisesti.

rautulampi
Kuva: Mika Niiniketo
Rautulammen päivätupa.

Kun matka Rautulammelta jatkuu kohti Saariselän erämaaosaa, niin reitit eivät enää ole merkittyjä. Yksi usein käytetty reitti jatkuu Rautulammelta itään kohti Lankojärveä. Sinne on matkaa Rautulammelta kymmenkunta kilometriä. Autiotuvalta lähtee polku, joka laskeutuu alas puronvarteen. Polun varrella ovat vielä selvästi nähtävissä muutamia vuosia sitten raivonneen myrskyn jäljet. Rajuilma kaatoi kymmenittäin puita, joista osa on repeytynyt juurineen irti maasta.

Talvisin moottorikelkoin liikkuvat puiston työntekijät ajavat Rautulammelta moottorikelkkauran Lankojärvelle. Tämä reitti kulkee usein pitkin puronvarren maastoja. Se on suotuisin reitti kelkkailijalle. Jos päättää kulkea Lankojärvelle päin pitkin tällaista uraa, niin on oltava tarkkana. Tuulen kuljettaman irtolumen ja lumisateiden vuoksi moottorikelkkaura eli polanne usein katoaa. Jos edellisestä huoltoajosta on kulunut pidempi aika, niin kelkkauraa ei välttämättä näy maastossa laisinkaan. Silloin kulkija voi helposti harhautua esimerkiksi autiotuvan eteläpuolelle Suomujoen varteen.

Lankojärvellä on autio- ja varaustupa. Autiotuvassa on tilaa ainakin 8 hengelle. Kesällä Suomujoen vesi on Lankojärven kohdalla seisovaa. Sitä ei kannata juoda. Vesi kannattaa ottaa jo Rautulammelta tullessa. Matkan varrella olevassa purossa se on virtaavaa. Tuvan välittömässä läheisyydessä ei ole kovin paljon hyviä telttapaikkoja. Maastoiltaan Lankojärven seutu ja Suomujokivarsi on kumpuilevaa mänty- ja koivumetsää.

lankojarvi
Kuva: Mika Niiniketo
Lankojärven autio- ja varaustupa.

Lankojärveltä matka saattaa jatkua vaikkapa Suomujokea alaspäin, kohti pohjoiskoillista. Usein seuraava etappi on Porttikosken autiotupa. Sinne on Lankojärveltä ainakin kaksi käyttökelpoista reittiä. Niistä yksi, etenkin kalastajien suosima, kulkee Suomujoen vartta tulipaikkojen ja kallioisten koskien lomitse. Toinen reittivaihtoehto nousee pohjoiseen Karunaslaavun länsipuolelle ja edelleen siitä Taimenlammelle. Sen reitin varrelta avautuu mainio näköala Suomujoelle.

Ennen Porttikosken tupaa on usein tarpeen hankkiutua Suomujoesta yli. Hyviä ylityspaikkoja on ainakin kaksi. Yksi on matalahko niva. Se sijaitsee niillä kohdilla, missä Taimenlammelta laskeva puro yhtyy Suomujokeen. Toinen ylityspaikka on runsaan kilometrin Porttikosken tuvan lounaispuolella. Sinne on ylitystä varten rakennettu vankka silta. Jos vesi on korkealla, niin silta on parempi vaihtoehto. Muuten joki on liian leveä ja syvä ylitettäväksi muulla tapaa kuin uiden. Sitäkin vaihtoehtoa voi tietysti halutessaan kokeilla. Kuumana kesäpäivänä raikas kylpy piristää kummasti!

Porttikoskelta jatkuu polku Suomujoen vartta pitkin. Sitä ei näy kaikissa kartoissa. Polku yhtyy Sotavaaranjoen vartta seurailevan jotokseen. Sotavaaranjoen pohjoispäässä on tulipaikka kauniissa paikassa. Siinä myös on epävirallinen silta. Tosin joesta pääsee muualtakin yli helposti. Porttikoskelta on tarvittaessa myös helppo oikaista itäsuunnalla Sotavaaranjoen yläjuoksulle.

Kun kulkee Sotavaaranjoen itäpuolista rantaa etelään päin, niin Kaarnepään lakipaikan eteläpuolella tulee vastaan risteys. Se nousee Kaarne- ja Vaulopään väliselle kannakselle. Nousu on lyhyt, mutta verraten jyrkkä. Koivikon peittämältä kannakselta on vaativa lasku alas Sarviojalle. Vanhemmat kulkijat saattavat tuntea tämän paikan toisella nimellä, nimittäin Sorvusojana. Tämän joen tai ojan varressa on hieno varauskammi, nimeltään Sudenpesä eli Susi-Pesä. Runsaan kilometrin päässä Sudenpesän itäpuolella on Sarvi- eli Sorvusojan kämppä. Siinä on varaus- ja autiotupa. Tilaa autiotuvassa on ainakin 8 hengelle. Tuvan lähistöllä on myös tuli- ja telttapaikkoja. Tuvan takana Kaarnepään etelärinteillä nousee jykevä männikkö.

Sarviojalta on lyhyt matka monien mielestä yhdelle Saariselän kauneimmista alueista. Se alue on Hattu- ja Vaulopäiden välistä Sarviojaan laskeva puronlaakso. Maisema on  Vaulopään puolella paljasta ja miltei puutonta. Hattupään rinteillä kasvaa mäntyjä ja koivuja. Puron eteläpäässä on Paratiisikuru. Se on mutkitteleva kuru, jonka pohjalla kulkee pieni oja. Kurussa on kaksi kirkasvetistä ja syvää lampea. Kurun eteläpohjukassa nousee mahtava kalliopahta. Se on kurun lampien tapaan usein jäässä vielä alkukesästä.

Paratiisikurun eteläpäästä on vaativahko nousu Ukselmapään rinteille. Kompassinsuunta kannattaa ottaa Pirunportille. Se on massiivinen kalliosola, jonka pohjalla on järkälemäistä rakkaa. Talvisin solaan nietostuu usein paksulti lunta. Niinpä siellä saattaa ajoittain olla kulkijaa vastassa vyöryvaara. Keväällä siellä usein on lunta ja vettä niin paljon, että läpi ei pääse. Jos Pirunportille saapuu Ukselmakurua pitkin, niin solan kyllä voi kiertää. Silloin on kiivettävä Pirunportin lounaispuolelle.

Pirunportilta matkaa voi jatkaa polkua pitkin Ainin Kotavaaran ja Lumikurunojan välitse alas Muorravaarakanjoelle ja joenvarren varaus- ja autiotuvalle. Laveritilaa autiotuvassa on ainakin kahdeksalle hengelle. Lumikurunoja solisee samannimisen kurun pohjalla. Tämä on toinen varsin tunnettu paikka Saariselällä. Kaunis kuru on muun muassa luovuttanut nimensä yhdelle Saariselästä kertovalle kirjalle. Lumikuru on yläpäästään jyrkkäseinäisempi, mutta alempana se laajenee varsin avaraksi. Ylärinteillä on paljakkaa ja siellä kasvaa koivikkoa. Alempana alkaa männikkö. Lumikurunojan vartta myös pääsee mukavasti Lumipään ja Suppu - Kotavaaran väliselle vyöhykkeelle. Siitä on edelleen käyttökelpoinen reitti Pälkimäojalle ja Luirojärvelle. Mutta se on toinen tarina.

Muorravaarakan autiotuvalla on hyvä levätä. Ennen tupaa on ylitettävä Muorravaarakanjoki. Siltaa ei ole. Kämpän tienoilla on kyllä ylitysmahdollisuuksia, mutta usein joutuu kahlaamaan. Tuvan takaa lähtee polku, joka nousee ylös Tiuhtelmakuruun. Tämän kurun pohjalla virtaa puro. Kurun yläosassa kulkija voi pian huomata saapuneensa vedenjakajalle. Täältä kulkee retkeilijöiden käyttämä reitti Kaarreojan vartta Anteripään ja Sara-Pieran Muurivaaran välissä. Myös Rovapää näkyy selkeällä säällä hienosti. Polku seuraa Kaarreojan vartta ja erkanee siitä kilometrin verran ennen Anterinmukan eli Keskon kämppää.

III REITTEJÄ KESKOLTA HAMMASKURULLE JA SIELTÄ LUIROJÄRVELLE

Kesko, siis Anterinmukka, on 1950-luvulla rakennettu suuri autiotupa. Laveritilaa on ainakin 10 hengelle. Tuvan ulko-oven yllä on hieno veistetty eläinaiheinen reliefi. Tupa sijaitsee Anterijoen varrella. Kesko on usein välietappina myös pohjoisesta, Raja-Joosepin suunnasta tulevalle. Sieltä lähdettäessä on alkumatkasta ylitettävä Luttojoki. Sitten matka usein jatkuu joko rajavyöhykettä pitkin Ylilompolon kohdalle ja Ylemmälle Kiertämäjärvelle tai sitten Kiertämäojan vartta Alemmalle Kiertämäjärvelle. Siellä on järven itäpuolella mukava tulipaikka, joka sopii yöpymiseenkin. Sitten matka voi jatkua Ylemmälle Kiertämäjärvelle. Siellä on pieni autiotupa. Laveritilaa on neljälle tai viidelle hengelle.

Kiertämäjärveltä Keskolle on useampia reittejä. Yksi niistä kulkee rajavyöhykettä pitkin rajamiesten valvonta-aseman ja poromiesten talon ohitse upeaan Helttamorostojen väliseen kuruun ja siitä lähelle Anterin raja-asemaa. Siitä on helppo seurata Anterijoen vartta Keskolle. Toinen reitti nousee Peuranampuma- ja Hirvaspäiden kautta Kuikkapäälle. Siitä on mahdollista tulla Rovapäälle ja laskeutua alas Kaarreojalle ja suunnata Keskolle. Kolmas, hieman pidempi reittimahdollisuus on lähteä Kiertämäjärveltä länteen ja kiertää koko tunturimuodostelmaa. Sitten voi hivuttautua Laukkunoksan länsikylkeä Tiuhtelmapään ja Sara-Pieran Muurivaaran väliseen solaan. Siitä matka jatkuu edelleen Kaarreojan vartta Keskolle.

Keskolta voi lähteä lounaaseen ja jatkaa vahvaa polkua pitkin vaikka Hammaskuruun saakka. Välillä voi poiketa katselemassa maisemia Anteripäillä. Takaisin Muorravaarakkaan pääsee mukavasti Anteripään ja Pirttikallionvaaran välistä. Siellä kannattaa mennä Akanhärkäkurun läpi. Se on hieno solamainen kapeikkokohta. Siitä on vain lyhyt matka Muorravaarakkaan. Akanhärkäkurusta voi myös suunnata Muorravaarakanjoen latvoille. Siellä olevalta tulipaikalta on helppo seurata latvavesien haaroja joko länsiluoteeseen, aivan Sokostin huipulle, tai sitten länsilounaaseen Hietapään tuntumaan. Hietapääkin kuuluu siihen tunturimuodostelmaan, jonka korkein huippu on Sokosti.

Keskolta Hammaskurulle mennessä on myös mahdollista tehdä pieni sivupolku. Silloin on seurattava Kielitunturin pohjois- tai eteläpuolella Anterijokeen laskevaa haaraa kaakkoon. Silloin päätyy paljaslakisille Reututuntureille. Sieltä avautuvat kerrassaan upeat näkymät kohti Anterijoen laaksoa. Reututunturien eteläpuolella on sitten Vongoivanjoen yläjuoksulla hieno varauskammi. Vongoivanjokea kun laskeutuu alas, niin päätyy Jaurujoen varrelle. Se on upea erämainen jokilaakso. Siitä sitten vain Siulanruoktua tai Tahvontupaa kohti, tai miten reitti milloinkin on suunniteltu.

Keskolta voi valita vielä  reitin itään, Purnupään ja Vaadinkuristaman väliseen Keinokuruun. Siitä on hyvä laskeutua Purnuojalle rajavyöhykkeen pintaan. Purnuojaa kannattaa seurata ylös Lokan Alen Muurivaaraan ja edelleen Vesilintupoikainpäätä kohti. Muista tässä vaiheessa ottaa vettä Purnuojasta. Ylempänä puronuomat saattavat etenkin pitkien poutajaksojen aikana olla kuivuneita.

Kun laskeutuu Vesilintupoikainpäältä etelää kohti, niin tulee Paistikuruun. Sen kurun vanhempi nimi on Kuusikuru. Vanhempi nimi kuvaa onnistuneesti kurun luonnetta. Kynttilämäiset pitkät kuuset ovat valloittaneet itä-länsisuunnassa kulkevan kurun. Se kerrassaan erämainen paikka. Paisti-, eli Kuusikurusta pääsee melko helposti nousemaan Vongoivan ja Pikku Povivaaran väliin ja siitä kohti Pirravatselmaa. Maisemiksi on tarjolla avaraa louhikkoa ja tunturikoivikkoa. Pirravatselman ja Vongoivanräystään välistä kannattaa laskeutua Pittikuolpunalle, sillä matkan varrelle osuus puro. Siitä saa yleensä vettä ainakin alemmas laskeutuessa. Kuivana aikana puron yläosa helposti kuivuu.

Tämän Pirravatselman koivikkoisilta ylärinteiltä alkavan puron nimi on Tyyroja. Sitä nimeä ei kaikista kartoista löydy. Tyyrojaa alaspäin laskeutuessa puro painuu kapeaan ja jyrkkään kuruun. Tämän kurun reunoilla kasvaa jyhkeitä mäntyjä ja hienoja kynttilämäisiä kuusia. Kuru on reunoiltaan terävä. Muoto ja puusto tekevät kurusta todella mieleenpainuvan. Tyyroja laskee lopulta Jaurujokeen. Vähän ennen purojen yhtymäkohtaa on kuru edelleen muodoltaan syvä ja jyrkkä. Tällaisessa paikassa sijaitsee Tahvontupa. Se on pieni autio- ja varaustupa, monien mielestä erittäin kaunis ja idyllinen eräkämppä keskellä kairaa.

Tyyrojalta pääsee Jaurujoen erämaista väylää pitkin Siulanruoktun kämpän kautta paljaslakisten tunturien ketjun eteläpuolitse Hammaskurun kämpälle. Siellä on autio- ja varaustupa. Vettä kämpällä saa muutaman kymmenen metrin päässä kämpän länsipuolella virtaavasta Hammasojasta.

Kun lähtee Hammaskurulta ja ylittää Hammasjoen, niin pääsee polkua pitkin Pitkävangan ja Pitkäojan ylitse itäisimmän Kärppäjärven tulipaikalle. Pitkäojan varressa muuten on samantyylinen hieno kynttiläkuusien metsittämä kuru kuin Kuusikuru. Kärppäjärven tulipaikalta polku jatkuu Kärppäpäiden eteläpuolitse kohti Hietapään etelärinnettä. Polkua Hammaskurulta Hietapään etelärinteelle ei tosin kaikissa kartoissa näy, mutta se kyllä on olemassa. Hietapäällä polku nousee vedenjakajalle. Siitä kohtaa on loistava näkymä kohti Luirojärven alankoa. Siitä näkyvät niin Hietapää, Sokosti, Vasanlyömäpäät kuin Lupukkapääkin. Polku jatkuu vedenjakajalta länsiluoteeseen Sokostinojalle kohti Luironjärveä.

luirojarvi
Kuva: Hannele Vehkaoja
Alkukesän näkymä Luirojärveltä.

Tämä Luirojärvi on yksi Saariselän keskeisistä paikoista. Siellä on seudun suurin kämppä, jota sanotaan "Hiltoniksi". Samoin on Luirolla Kuuselan varaustupa ja toinen iso varaustupa. Idyllisin paikka lienee silti pieni rajan kämppä. Siinä on tilaa kolmelle tai neljälle hengelle. Kämppä lämpenee talvisinkin nopeasti.

Luirolla on hyvä viettää luppopäivää, eli päivää, jolloin ei edetä maastossa eteenpäin kantamusten kanssa. Silloin on hyvä tilaisuus tehdä vaikkapa päiväretki Sokostille. Sinne on hyvä nousta Hietapään vedenjakajan tuntumasta tai sitten pohjoisempaa Jaulutuskurusta. Huipulta avautuu huikaiseva näkymä Luirojärven alangolle. Jos matka vie takaisin Luiron kämpälle, niin palatessa kannattaa poiketa Raappanan kammissa Luirojärven itäpäässä. Se on huonokuntoinen mutta idyllinen paikka.

Muita hyviä kohteita luppopäivän ratoksi ovat Lupukka-, Joukhais-, ja Vasanlyömäpäät. Joukhais- ja Vasanlyömäpäiden välitse myös kulkee vanha reitti, eli keino, kohti soistunutta jokiuomaa, Palovankaa, ja edelleen Lankojärvelle.

IV SUUNTIA LUIROJÄRVELTÄ KIILOPÄÄLLE

Luirolta on muutamia niin sanottuja pääväyliä kohti pohjoista. Yksi on se, joka lähtee Luirolta kohti Pikku Luirojärveä. Tämän järven itäpuolella muuten on Pälkkimäoja, joka on monella tapaa hyvä yhdysväylä. Ojaa pitkin voi melko mukavasti nousta Apujoukkojenvaaran vieritse ja sitten Lumikurun eteläpuolitse kohti Lumikurunojaa. Pälkkimäojalta voi myös kätevästi nousta pohjoiseen Siliäselän maastoihin ja siitä vaikkapa Paratiisikurun suuntaan.

Pikku Luirojärveltä pohjoiseen avautuu Maantiekuru. Se on vanha väylä, jota pitkin kulkivat niin eläimet ja ihmiset kuin tavaratkin. Tätä kurua pitkin kulki myös muun muassa posti. Ovatpa kirjallisuutemme merkkimiehet Lönnroth ja Castrén käyttäneet kulkuväylää 1800-luvun kansanrunouden keruumatkoillaan. Kurun pohjoispäästä läheltä Suomujokea voit löytää vanhan kämpän rauniot.  Siellä miehet aikanaan viettivät muun muassa joulua. Maantiekuru on melko leveä kauttaaltaan. Maastoltaan kurun eteläpää on hietamaata ja lähellä Pikku Luirojärveä osittain soistunutta. Se on hieman epäselvä maa, jossa ei ole hyviä kiintopisteitä. Pohjoisempana kuru ensin muuttuu louhikkoiseksi ja sitten Sotavaaranjoen varrella rehevämmäksi. Sotavaaranjoelta onkin sitten polkuyhteys Suomujoelle Porttikosken suuntaan.

Toinen Luirolta pohjoiseen johtava pääväylä lähtee aluksi länttä kohti. Se menee yli Sokostinojan. Ylityspaikalla Luirojärven eteläpäässä ei ole siltaa, vaan siitä on kahlattava. Sitten reitti nousee Luusuanvaaralle ja laskee Ampuojalle. Sitten polku lähtee nousemaan Ampupäiden etelä- ja Ampukankaanvaaran pohjoisrinteen välistä koivikkovaltaista väylää. Polku kääntyy laskuun Ampupäiden länsirinteellä ja suuntaa Tuiskukurun kämpälle. Se on autio- ja varaustupa. Autiotuvan puolella on laveritilaa ainakin neljälle tai viidelle hengelle.

Käyttökelpoinen reitti Tuiskukuruun kulkee myös Ampuojalta luoteeseen. Ojan vartta vain rohkeasti ylös ja sitten Ampu- ja Tuiskupäiden välimaastossa kompassinsuunta länsilounaaseen. Ampupäiden alarinteessä ennen Tuiskukurun kämppää on lähde. On muuten siinä lähteellä luonnonkaunis kahvittelupaikka: semmoinen ruohoinen rinneniitty ja vieressä kaatuneita keloja ja vanhaa mäntymetsää- Ampuojan latvoilta on myös helppoa mennä Vasanlyömäpäänojan vartta Palovangalle, soistuneelle jokiuomalle, joka laskee Suomujokeen noin neljä kilometriä Lankojärven eteläpuolella.

Ehkä perinteisin reitti Luirolta kulkee järven länsipuolta, talvisin järven ylitse, kohti luodetta Harrilammelle ja edelleen Livikönlammille. Joukhais- ja Vasanlyömäpäiden välitse matka taittuu Kaavitsanlammelle ja siitä pohjoiseen Palovanganjoelle.

Palovanganjoelta voi suuntaa vielä halutessaan kääntää Porttikoskelle. Silloin käyttökelpoinen kesäreitti kulkee esimerkiksi Palovanganjoen tulipaikalta pohjoiseen. Ei muuta kuin Tampakko- ja Juromapäiden välistä edelleen Mustakeron itäpuolitse ojanvartta alajuoksulle ja Suomujoelle. Tampakko- ja Juromapäiden välissä on komea kalliosola, jossa on pystysuoraa pudotusta melkoisesti. Talvella solasta on vaikea päästä läpi: lunta on todella paljon ja joskus jyrkät seinämät kasaavat lunta vyöryvaaraksi asti. Paikoin louhikkoinen maasto ei ole niitä helpoimpia hiihdettäviä.

Tuiskukurun kämpältä kohti Kiilopäätä käy kaksi hyvää reittiä. Toinen vie luoteeseen Tuiskukurua pitkin. Tämä reitti tarjoaa kauniin, mutta vaativan maaston. On jyrkkiä ala- ja ylämäkiä ja paikoin kivikkoista maastoa. Luoteispäässä kurua reitti muuttuu helpommaksi. Talvella reitti ei ole kaikkein käyttökelpoisimpia. Tuiskujokea pitkin ei välttämättä ole turvallista hiihtää, sillä vuolas virta saattaa syödä lumen alla olevan jään ohueksi. Koskipaikat eivät joka talvi jäädy ollenkaan. Tuiskukankaalla Viimein Tuiskujoki sitten laskee Suomujokeen. Tämän yhtymäpaikan pohjoispuolella Suomujoessa kallioinen, käymisen arvoinen koskipaikka. Sen nimi on Kotaköngäs. Joessa on sillä kohtaa vastikään tehty hieno silta. Sillan ympäristössä on useita tulipaikkoja. Hiihtomaastona Kotakönkään seutu on louhikkojensa vuoksi epäkiitollinen. Kotakönkäältä on sitten hyvä jatkaa matkaa Hikiojaa pitkin edelleen luoteeseen, kunnes saapuu Käyräselkään ja saa näkyviinsä Raututunturit. Sitten matkalainen kohta jo onkin Rautulammella.

Toinen reitti Tuiskukurun tuvalta lähtee kämpän läheltä yli Tuiskujoen ja nousee Pikkutuntureiden ja Solustamaselän välistä kohti luodetta. Siellä reitti tavoittaa Vintilänojan. Se laskee luoteeseen päin, yhtyäkseen viimein Suomujokeen. Vintilänojan varsi on eteläpäästään kaunista koivikkoa ja pohjoisluoteeseen päin kuljettaessa mäntyvoittoista seutua. Väliin oja kulkee kurun pohjalla kanjonimaisissa maisemissa. Suomujoen oja saavuttaa Kotalammen tulipaikan jälkeen.

Sitten vain Suomujokea ylä- eli vastavirtaan päin. Jokihan mutkittelee melkoisesti, mutta yleissuunta aluksi on itä - länsi. Pari kilometriä ennen Suomuruoktun kämppää jokiuoman suunta kääntyy luoteeseen. Suomuruoktun kämppä on mäntykankaalla aivan joen partaalla hiekkarinteen päällä. Kämpässä on laveritilaa ainakin 8 hengelle. Kämpältä on hyvä jatkaa kulkua ylävirtaan, sillä matkalaista kuljettaa molemmin puolin jokea leveä ja vahva polku. Näiltä poluilta on mahdollista päästä joko Rautulammelle tai sitten sille poroaidalle, joka on noin neljän ja puolen kilometrin päässä Kiilopään retkeilykeskuksesta.

Nyt olemme tulleet lyhyen tutustumisretkemme loppumetreille. Mitä siis voimme sanoa Saariselästä? Alue on monipuolinen. Siellä on paljasta tunturia, suoseutuja, mänty, kuusi- ja koivuvaltaisia vyöhykkeitä. Aluetta halkovat useat pohjoisesta etelään, sekä luoteesta kaakkoon suuntautuvat jokiuomat ja kurut. Jokunen toki juoksee myös muiden ilmansuuntien välillä.

peskihaara
Kuva: Jari Vehkaoja
Näkymä Peskihaaran kämpältä.

Retkeilijän kannalta keskeisiä paikkoja on useita. Muun muassa Luirojärven seutu ja Anterinmukan eli Keskon kämppä ovat sellaisia. Autiotupien seutuvilla tapaa suurimmalla todennäköisyydellä muita matkalaisia. Yksi tärkeä asia on kulkijan hyvä muistaa. Autiotuvissa aikaisemmin olleet tunturipuhelimet on nyttemmin poistettu kokonaan käytöstä. Turvavälineenä voi pitää omaa puhelinta, mutta kuuluvuus on vaihteleva. Sokostilla on linkkiasema, mutta esimerkiksi Luirojärvellä on vain muutamia kuuluvuudeltaan hyviä paikkoja.

Paljon on jäänyt sanomatta Saariselästä ja varmasti on unohtunut pois tärkeitäkin asioita. Toivottavasti toiset kirjoittavat niistä tai viestittävät "puskaradion" kautta Saariselän suuntaan matkaaville. Lopuksi yleisesti ja erikseen: tervemenoa tutustumaan tunturiin!

Takaisin