Myötäpäivät on Pohjanmaan Partiolaisten järjestämä suurtapahtuma Seinäjoella 26.-27.9.2009. Tapahtumaan odotetaan 2500 partiolaista ympäri Pohjanmaata. Ohjelmaa on kaikille viidelle ikäkaudelle.
Kiimingin Virkut osallistuvat tapahtumaan koko jäsenistön voimin, joten kaikki halukkaat mukaan!
Ohjelma
Lauantaina ohjelmassa on kaupunkiin sopivia uuden partio-ohjelman mukaisia aktiviteetteja. Sunnuntaina on suuri partioparaati, jolloin partiohuudot kaikuvat pitkin Seinäjoen katuja.
Majoitus ja kuljetus
Majoitus tapahtuu lattiamajoituksena kouluilla. Majoituskoululle majoittuu koko lippukunta, joten kaikki kaverit ovat samassa paikassa. Tapahtumaan järjestetään kuljetus todennäköisesti junalla.
Vanhemmat
Vanhemmilla on mahdollisuus osallistua tapahtumaan esimerkiksi akelana (eli sudenpentujen valvojana) tai sampona (seikkailijoiden valvojana). Voidaan sopia myös muita pestejä kiinnostuksen mukaan. Yhteyshenkilöltä saa lisätietoa. Lippukunta maksaa osan vanhempien maksuista.
Osallistumismaksu
Tapahtuman hinta on 40 euroa. Osallistujille tulee lisäksi kustannuksia kyydistä tapahtumaan.
Miten ilmoittaudun?
Palauta ilmoittautumislomake omalle johtajallesi 27.3 mennessä.
Lisätietoa
Yhteyshenkilö:
Lauri Bolszak
040-7787156
lauribol (a) paju.oulu.fi
Ilmoittautumislomake (pdf-muodossa)
Katso myös Myötäpäivien nettisivut